Hassua, on kovasti ikävä Ystävää, joka lähti kuukaudeksi matkoille (mikä vimma kaikilla elämäni miehillä on lähteä maailman ääriin...?). Kaipaan sitä, että saisin kerrottua jollekin kaiken, mitään piilottelematta ja muuttamatta. Tuntuu, että juuri nyt todella tarvitsisin häntä keskustelukumppaniksi; hän jotenkin auttaa minua saamaan asiat selkeämmiksi itselleni. Hänelle on hyvä puhua.

Ystävästä on tullut aika lyhyessä ajassa hyvin tärkeä minulle. Olen vaikuttunut siitä, miten hieno tyyppi hän on, niin monella tavalla. Hänen kanssaan on hyvä, helppo olla. Tuntuu, että hän on kovin omanlainen minulle. Sielunveli, kauan kaivattu.

Rakkaani ei jostain syystä ole ollut mitenkään innostunut uudesta ystävästäni.. Hhmm.. Jostain ilmestynyttä mustasukkaisuutta?