Luin viikonloppuna yllättävästi koskettavan kirjan. Kirja oli Paulo Coelhon Zahir. Olen aikaisemminkin lukenut Coelhon kirjoja, mm. kovasti kehutun Yksitoista minuuttia, mutta ne eivät ole jostain syystä vaikuttaneet minuun oikein millään tavalla.

Zahirissa oli kuitenkin mielestäni viisaita ajatuksia ja lauseita rakkaudesta, rakastamisesta ja vapaudesta. Juuri tässä elämän tilanteessa ne koskettivat minua syvästi ja synnyttivät valtavasti uusia ajatuksia ja oivalluksia itsestäni, Rakkaastani ja suhteestamme. Kirja sai minut ymmärtämään, että voin rakastaa häntä, vaikka hän onkin kaukana ja ettei hän ( juuri tällä hetkellä, ehkei enää koskaan) ole minun. Kaipaan häntä aivan mielettömästi, mutta kirjan takia ymmärsin, että voin oppia jotain itsestäni kaipuuni avulla, ehkä jopa surumielisesti nauttia siitä.

Zahir tarkoittaa muuten pakkomiellettä, asiaa jota ei voi olle ajattelematta ja joka lopulta valtaa koko mielen.