Äidilläni on yliluonnollisia kykyjä. Yritän aina olla näyttämättä äidilleni tunteitani sen suuremmin, koska en halua huolestuttaa häntä. Kuitenkin tänäänkin, kun olin surullinen miettiessäni suhdettani Rakkaaseeni, äitini tuli ja kysyi, onko minulla kaikki hyvin, onko minulla paha mieli. Ymmärtäisin, jos olisimme todella läheisiä äitini kanssa, mutta suhteemme on enemmän muodollinen kuin läheinen. Mutta jotenkin äiti vain tuntee tyttärensä.

Olen tänään ollutkin hieman surullisissa tunnelmissa. Tuntuu, että Rakkaani on hyvin hyvin kaukana minusta. En tiedä yhtään, mitä hän ajattelee, mitä hän tuntee.  Hän vain loittonee yhä kauemmas ja kauemmas enkä voi sille mitään. Kuin lapsuuden karannut vappupallo, joka pikku hiljaa muuttuu pienemmäksi ja pienemmäksi taivaalla, kunnes katoaa kokonaan.

Haluaisin vain, että hän olisi lähelläni...

(Lähden muutamaksi päiväksi Savonlinnaan äiti-tytär-retkelle. Joten palataan kaikkeen ensiviikolla. Ihanaa viikonloppua, kaikille!)