Nyt kun Rakkaani paluuseen on oikeasti enää viikko (tai no, saa nyt nähdä...), aloin ainaisen valittamisen sijaan ajatella, mitä hyvää tämä kesä on minulle tuonut.

Olen oppinut huomattavasti itsenäisemmäksi. Olen oppinut tekemään omat päätökseni, ihan itse, omista lähtökohdistani. Ennen en uskaltanut tehdä oikein mitään päätöksiä kysymättä ensin Rakkaaltani; oli sitten kyse illan vaatteiden tai opiskeltavien kurssien valinnasta. Huomasin, että olen luottanut ehkä liiaksikin hänen apuunsa. Nyt pystyn hoitamaan asiani ja tekemään omat valintani konsultoimatta häneltä ensin.

Ja olen oppinut nauttimaan itsenäisyydestäni. On ollut ihanaa välillä ajatella ihan vain itseään. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta niin se vain on. Olen koko seurustelumme ajan tottunut ajattelemaan kaiken myös hänen kannaltaan sopivasti - ja usein joutunut joustamaan aika kovasti. Se ei ole sinänsä haitannut, koska olen itse niin halunnut ja valinnut. Mutta on ollut mukavaa vaihtelua huolehtia vain itsestään ja omista asioistaan. Olen voinut tehdä kaiken juuri niin kuin minulle parhaiten sopii. Se tekee hyvää silloin tällöin.

Olen myös näiden kahden kesäkuukauden aikana tavannut enemmän uusia ihmisiä kuin kolmen seurusteluvuotemme aikana yhteensä. Usein sanotaan, että parisuhteessa muu sosiaalinen elämä kuihtuu. Ennen en lainkaan allekirjoittanut sitä. En ole koskaan ollut erityisen sosiaalinen henkilö enkä sellaista Rakkaani kanssa ole osannut kaivatakaan. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen vain hänen seuraansa. Mutta nyt olen tavannut lukuisia uusia ja mukavia ihmisiä. Ja joitain aivan erityisiä ja hienoja tyyppejä. Se on saanut silmäni avautumaan sille, että maailmassa todella on kivoja ja tutustumisen arvoisia ihmisiä. Olen ollut onnellinen ja yllättynyt siitä, miten helppoa erilaisiin, uusiin ihmisiin tutustuminen minulle on ollut. Olen pienesti ylpeä uudesta sosiaalisesta rohkeudestani.

En tiedä, onko tämä varmasti hyvä asia, mutta luulen, että on. Olen tajunnut, että voin olla kiinnostava ja viehättävä myös muiden miesten kuin Rakkaani mielestä. Se on ollut yllättävää ja hämmentävää. Omistan hyvin pienen itsetunnon, en erityisemmin pidä itsestäni. On oikeasti ollut sitä pientä itsetuntoa kohottavaa,  että muutkin miehet ovat silloin tällöin huomanneet minut. Ehkä tämä on turhamaista, mutta minkäs teet, nainen kun olen. Luulen, että nyt pystyn olemaan varmempi myös suhteessani Rakkaaseeni. Minun ei ehkä tarvitse enää epäillä niin paljon, olenko varmasti hänelle mieleinen.

Ja sitten ehkä tärkein. Olen rauhassa saanut miettiä ja pohdiskella suhdettani Rakkaaseeni, sen hyviä ja huonompiakin puolia. Usein parisuhdearkikin menee eteenpäin sen suuremmin mietiskelemättä. Toisen läsnäoloon tottuu ja jollain tapaa turtuukin. Arjen keskellä ei aina muista, miten hieno tyyppi se rakkain onkaan. Olen miettinyt todella paljon häntä ja meitä, kriittisestikin. Mutta tuntuu, että rakastan häntä aina vain enemmän. Erossa olo on, ainakin minun kohdallani, kirkastanut tunteitani entisestään.

Kaiken kaikkiaan kesä on ollut kasvattava ja vahvistava, monella tapaa. Olen itseasiassa aika tyytyväinen, että se menikin näin. Totta kai olen kaivannut Rakastani aivan hulluna, koko ajan. Mutta olen saanut myös paljon uusia kokemuksia, joita hänen kanssaan tuskin olisin voinut saada. Nyt odotan kovasti syksyä ja sitä, mitä se tuo tullessaan. Jännittää...