Ystäväni ihmetteli tänään, miten jaksan tällaista suhdetta. Miten jaksan miestä, joka on epäsäännöllisin väliajoin epämääräisen pitkiä aikoja pois luotani. Miten voin luottaa sellaiseen mieheen ja rakentaa elämääni hänen kanssaan?

On se joskus käynyt mielessäni, että voisi parisuhde olla helpompikin. Olisin varmasti löytänyt jonkun tasaisemman ja luotettavamman - ennustettavamman miehen itselleni. Sellaisen, joka olisi valmis uhraamaan myös omia kiinnostuksen kohteitaan minun vuokseni.

Jostain syystä en vain ole sellaisista miehistä koskaan kiinnostunut. Ihastun aina niihin vääränlaisiin miehiin: pettureihin, pelureihin, kulkureihin ja varattuihin. Ehkä se minun kohdallani on niin, että naiset aina rakastuvat renttuihin.

Toisaalta en koskaan ole ollut niin onnellinen kuin Rakkaani kanssa. En ole hetkeäkään epäillyt, etteikö hän olisi oikea mies minulle. En osaisi kuvitella ketään parempaa; sellaista miestä ei taida olla olemassakaan. Vaikka hän onkin seikkailija, vapaa sielu maailmanmatkaaja, ovat ne iso osa siitä, minkä takia häneen rakastuinkin. Sellaista sydäntä kuin hänellä on, en ole kenelläkään tavannut. Niin suurta, niin lämmintä. Arvostan sitä hänessä, todella paljon. Hän on saanut minut tuntemaan tavalla, jollaista en uskonut olevankaan. Ja hän on paras ystäväni.  Tiedän, että hän tekee hyvää minulle.

Siksi siis jaksan kaikkia niitä vähän huonompiakin puolia hänenlaisessaan miehessä. Ja minä olen kärsivällinen ihminen, ja pitkämielinen. Minä voin joustaa ja odottaa, koska minä todella rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan. Me olemme hyviä yhdessä, mielestäni.