Rakkaani on tulossa takaisin muutaman päivän päästä. Tai ainakin niin aikaisemmin puhuimme. Hän on kyllä surullisen kuuluisa myöhästymisistään, joten en ihan uskalla luottaa, että hän tulisi juuri sinä päivänä. No, mitä päivä, pari lisää kahden kuukauden jälkeen enää merkitsee.

Tuntuu aika sekavalta: pelokkaalta, odottavalta, onnelliselta, surulliselta - kaikkea yhtä aikaa. Ehkä kaikkein päällimmäisin tunne on kuitenkin hermostunut odotus. Haluan vain nähdä hänet ja päästä selvittelemään asioitamme. Tai vain huomaamaan, että mitä me oikein olemme jahkailleet; haluamme tietenkin olla yhdessä. Toivottavasti niin!

Viimeisen viikon olemme pitäneet aika hillitysti yhteyttä. Hän luultavasti haluaa nauttia täysillä loppuajastaan matkoilla. Ihan hyvä niin. Minä olen kyllä välillä hermoromahduksen partaalla, kun hänestä ei päiviin kuulu mitään. Luulen, että olen hieman stressaantunut hänen paluustaan. En ole vähään aikaan osannut nukkuakaan. Jos en saa muutamaa yötä nukuttua kunnolla, näytän ihan zombilta, kun vihdoin tapaamme. Viehättävää...

Edit: Miten oikeassa olinkaan... Rakkaani ilmoitti juuri, että paluu siirtyy viikolla eteenpäin. Sain siis lisää aikaa kauneusunille...